Tästä et ehkä pidä. Tai, jos pidät, et usko. Tai, jos uskot, et ymmärrä. Tai, jos ymmärrät, et ehkä oivalla. Kirjoitan silti. Kyse on elämän tarkoituksesta. Ei siis ihan pikkujutusta.
Kerron sen, tarkoituksen, heti alkuun, että voit ryhtyä väittämään vastaan tai ilostua: Elämäsi tarkoitus on itsesi viihdyttäminen. Piste.
Jos haluat kutsua viihtymistarkoitustasi pyrkimykseksi onnellisuuteen, niin siitä vaan. Kyseessä on sama asia. Yhtä raadollinen.
Yrität pitää kivun, kärsimyksen, tylsyyden ja pettymyksen loitolla vain, koska ne vähentävät viihtyvyyttäsi. Teet ikäviä asioitakin vain sen vuoksi, että tekemisen seurauksena tuleva viihtymisesi varmistuisi. Niin jalo ja ylväs on tarkoituksesi tässä ajassa, samaa luokkaa kuin nautaeläimillä.
Ei ole muita tarkoituksia. Älä edes yritä. Kaikki palautuu henkilökohtaiseen viihtymiseesi. Aina. Voit uskotella miten ylevää tahansa. Voit feikata, ettei elämä voi sentään olla niin simppelin alkeellista. Usko jo, on se.
Olethan kuullut tosi ylevistä tarkoitusjutskista:
Ihmisenä kasvaminen, paremman maailman luominen, Jumalan tahdon täyttäminen, lähimmäisen rakastaminen, kärsimyksen vähentäminen… Loputon löpinälista asioista, jotka hivelevät korvaa. Kaikki kuitenkin pohjimmaltaan samaa kakkaa: nojaavat itsensä viihdyttämiseen, ei sen kummempaan. Perustelen.
Ihmisenä kasvaminen… että viihtyisit paremmin nahoissasi sitten hyvänä ihmisenä.
Parempi maailma… että sinun olisi mukavampi patsastella siellä rauhan, kiltteyden ja yltäkylläisyyden keskellä. Oikein viihtyisä paikka se parempi maailma.
Jumalan tahdon täyttäminen… että Hän palkitsisi sinut ikuisella viihtymisellä jossakin ylimaallisen viihdyttävässä paikassa.
Lähimmäisen rakastaminen… että saisit kivalta tuntuvaa vastarakkautta ja hyvää mieltä. Rakastaminen on hyvin mukavaa. Viihdyttävää suorastaan.
Kärsimyksen vähentäminen… että viihtymisesi ei vaarantuisi toisen kärsimystä katsellessa.
Entä arkielämässä? Miten viihdytät itseäsi lakkaamatta?
Aloitetaan helpoimmasta. Harrastukset. Käyt niissä tietenkin, koska viihdyt siellä. Päivänselvää. Vaikeutetaan hieman: Katsot tuntikausia televisiota. Miksi? Että viihtyisit. Elokuvien ja hömpän suhteen tuo on ilmiselvää, mutta jos katsot vain uutisia, viihdytät itseäsi silti. Teet sen tiedolla ympäröivästä maailmasta.
Jos uutinen koskee maailman hirveintä katastrofia, liimaudut television ääreen viihtymään. Syy siihen on uutisen herättämä kutkuttava kauhun ja ällistyksen tunne. Lähes kaikki tunteet ovat kierolla tavallaan viihdyttäviä. Myös kauhistelu. Hieman sama juttu kuin Rooman Colosseumilla ennen muinoin. Oli sisäelimiä kutkuttavan kauheata katsella, kun leijonat repivät uhrinsa jäsen kerrallaan kappaleiksi. Sellaisen viihdearvo on maksimaalinen.
Etteikö muka ole? Väkisinkö se yleisö paikalle raahattiin? Ei tarvinnut. Jonottivat päästäkseen nauttimaan omista tunteistaan – ja jonottavat yhä. Colosseum on vain muuttanut muotoaan. Nykyisin sitä sanotaan mediaksi.
Kun Irakin sota alkoi livenä televisiossa 20.3.2003, katsojamäärät kaikkialla hulmahtivat pilviin. Miljoonat ihmiset halusivat nähdä, miten pommit räjähtelevät ihmisten asuttamissa kaupungeissa. Jokainen katsoja kyllä tiesi mitä pommit oikeasti tekevät: silpovat lapsia, äitejä, vanhuksia… Katsoivat silti.
Kauheus on kiehtovaa. Kun tsunami tappoi satojatuhansia, tuoreet lähikuvat hukkuvista olivat kysytyimpiä. Ihmisiä ruhjovan aallon voima oli henkeä salpaavan kauhistuttava vain siksi – että se ruhjoi ihmisiä. Muutenhan se olisi vain kuohuvaa vettä. Ketä kiinnostaisi?
Jos suljet silmäsi kokonaan maailman pahuudelta, olet varsinainen viihtymisen mestari. Mustan vyön viihtyjä.
Niin tai näin, aina on kyseessä on oma reaktiosi asioihin ja halusi kokea itseäsi eniten tyydyttäviä tunnetiloja. Jos koet epämiellyttävän tunteen, haluat vaihtaa sen miellyttävään. Jos et vaihda tunnetta, se tyydyttää sinua. Eli kulloisestakin näkökulmastasi riippuen: etsit joko suuria, värisyttäviä tunteita – tai vähiten epämieluisia. Pyrit maksimoimaan mielihyvää ja välttämään mielipahaa. Aina.
Kun on mahdollisuus valita – ja melkein aina on – valitset kahdesta asiasta viihdyttävimmän, tai sen joka tuo viiveellä eniten tyydytystä – eli viihdettä. Joskus se tapahtuu kierosti, mutta aina se tapahtuu.
Menet töihin. Miksi? Koska joko viihdyt siellä, tai siksi, että saisit rahaa. Rahalla voit hankkia itseäsi viihdyttäviä asioita, mitään muuta käyttöä sillä ei ole. Huomaa, että myös pakolliset maksut kuten vuokra, ruoka, lasten tarvikkeet, sairauskulut, maksetaan siksi, että maksamattomina ne vähentäisivät rutkasti viihtymistäsi – ja sitähän sinä kartat kaikin keinoin.
Makaat sairaalassa kivun kourissa. Et viihdy. Mutta teet kaikkesi parantaaksesi viihtyvyyttäsi. Kinuat lääkkeitä, yrität olla ajattelematta kipua, kuvittelet mukavia… Pyrit kaikin keinoin lisäämään nollaan tipahtanutta viihtymistäsi. Se on himosi.
Pisimmälle sen vievät uskovaiset. He haaveilevat ikuisesta viihtymisestä harppujen helinässä ja jumalaisessa rakkauden auvossa vailla paineita ja stressiä.
Eivät ota huomioon, että ei ole olemassa niin upeata olotilaa, että sitä sietäisi ikuisuuden. Mikä tahansa orgasmi muuttuu tylsäksi viimeistään sata vuotta kestettyään. Miljoonan vuoden kohdalla tarvitaan jo todellinen superorgasmi. Onko niitä? Edes taivaassa?
* * *
Nyt kun ratkaisin pulman, jota maailman viisaimmat filosofit ovat pohtineet tuhat vuotta, eli vastasin kysymykseen: ”Mikä on elämän tarkoitus?”, voit helpottuneena jatkaa sen tekemistä, mitä jo parasta aikaa teit: itsesi viihdyttämistä.
Jussi Juhani
[supsystic-social-sharing id='1']
