Ihmistä itsekkäämpää ja luihumpaa olentoa ei ole. Ei edes se hämähäkkinaaras, joka syö uroksen parittelun jälkeen. Hämähäkit eivät nimittäin valehtele jälkikäteen, että olipa väärin kun tuli syötyä, älkää muut sortuko samaan. Jos osaisi, se toteaisi: tehty mikä tehty - ja odottelisi viehkeänä seuraavaa panomiestä.
Mutta ihminen on toista maata. Varsinkin länsimainen. Se syö mahansa pinkeäksi, panee kaikkea mikä liikkuu, huvittelee maksansa piloille, keimailee koreana, matkustelee että hiilidioksidi pöllyää.... Ja kun se on tehnyt sitä muutaman vuosikymmenen, niin nyt se haluaa kieltää saman niiltä, jotka eivät vielä ole ehtineet. Ilmastonmuutoksen torjumisen nimissä.
Mitäpä ajattelisitte isukista, joka sanoisi puolityhjä karkkipussi kädessään jälkikasvulleen:
”Ei, rakkaat lapsoset! Ette saa. Karkit ovat vaarallisia. Ne pilaavat hampaat, lihottavat ja nostavat verensokeria. ” Ja sitten tyytyväisenä itse jatkaisi karkkien napostelua.
Juuri noin me teemme ilmastovouhotuksessamme.
Olemme ajelleet jo vuosikymmeniä pitkillä ja kiiltävillä autoilla, mopoilla, moottoripyörillä, veneillä, lumikelkoilla, vesiskoottereilla, mönkijöillä... Lentäneet kaupungista toiseen vain koska olemme voineet. Käyneet dokaamassa ruotsinlaivoilla ja Tallinnan risteilyillä. Mässyttäneet seisovista pöydistä lihaa ja herkkuja. Kitanneet laatuviinejä ja parhaita oluita että rakko soi...
Alituinen vaatteenvaihtovimmamme pyörittää nytkin tuhansia tehtaita ylikierroksilla vain, että saisimme uusimmat Adidaksen lenkkarit hiertämään koipiamme ja Bossin puvun läskistyneille harteille.
Älyvempeleitä valmistavat teollisuuslinjat hehkuvat punaisina, että uusin merkkikänny kuudella turhalla kameralla ehtisi käsiimme heti julkistamisen jälkeen. Ja sykemittari täytyy tietenkin olla, vaikka saman asian ajaisi peukalo suonella.
Lehtitalojen rotaatiokoneet pyörivät yötä päivää, että varmasti saamme tiedon Miss Pääkaupunkiseudun ja hänen jääkiekkoääliönsä välisestä riidasta, tai että naisoletettumme tulisivat valistetuiksi uusimmasta huulikiiltotrendistä ja lasten kurahousumuodista.
Tätä kaikkea ja helkutisti muuta mieletöntä olemme tehneet jo vuosikymmeniä. Ei ihme, että on hieman tuprahdellut hiiltä yläilmoihin ja valaat paskovat muovipusseja.
Mutta eipä siinä mitään. Tehty mikä tehty.
Sitten keksimme ryhtyä ilmastotalkoisiin ja vaadimme uutta kuria muiltakin. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ne muut, jotka eivät ole vielä ehtineet kokea tätä uskomatonta yltäkylläisyyttä, eivät koskaan tule sitä kokemaankaan.
Lällällää... Se juna meni jo. Onneksi ME sentään olimme kyydissä.
Jos vänkäät vastaan, niin laske vähän:
Jos kaikki ne, jotka eivät vielä ole ehtineet meidän kulutusjuhliimme, ryhtyisivät niihin nyt, niin valas paskoisi muovipussien lisäksi kännykän merkkikuoria ja Mersun avaimia. Luuletko, että maapallolla on siihen varaa? Oikein. Ei ole.
Ei siis ole mitenkään mahdollista, että meidän juhlistamme ulkopuolelle jääneet koskaan kokisivat samanlaista riehaa. Julmaa.
Mutta kun ne silti haluavat sen saman! Aivan taatusti. Ihminen on sellainen.
Hiffaatko? Vaikka me kuinka täällä saarnaisimme, että karkit ovat vaarallisia, he ovat jo äkänneet sen puolityhjän pussin. He näkivät sen kädessämme viimeistään silloin, kun internet keksittiin. Ja näkevät senkin, että suumme maiskuttaa edelleen. He tulevat vaatimaan samaa, aivan varmasti. Se on heidän oikeutensa.
Ja kenellä on sydäntä kieltää sitä heiltä? Katumaastureita, herkullisia pihvejä, risteilyjä, fitnesskelloja, seinän kokoisia televisioita, lentomatkoja kaukomaihin...
Ilmastotalkoissa vaadittu muutos kulutustottumuksissa tarkoittaa globaalia muutosta, suomalaisten katumusharjoitukset eivät riitä. Toistan: Heille, jotka eivät vielä ole ehtineet aloittaa mälläämistä, se tarkoittaa, etteivät voi sitä koskaan aloittaakaan.
Mutta hei… Onneksi me kerkesimme! Tuhlasimme pokkana niin vimmatusti, etteivät muut enää voi - ja nyt sormi ojossa kerromme sen heille. Se tarkoittaa karkkipussin sulkemista, vaikka oma suu edelleen napsuu. Aika itsekästä, sanoisin.
Miten muuten ajattelitte sen tehdä? Karkkipussin sulkemisen? Läpsimällä köyhiä sormille?
Keinot, jolla ihmiskunta yritetään pelastaa ilmastonmuutokselta - ja itseltään - ovat naurettavia. Ei tuu onnistumaan. Jos ette muuta keksi, ei kannattaisi edes yrittää. Ette ikinä tule saamaan niitä kuutta ja puolta miljardia osattomaksi jäänyttä tyyppiä kuriin. Ette ikinä. Ette ainakaan ilman riittävän topakkaa pommia.
Mutta ei hätää, minulla on pelastuskonsepti tiedossa. Se, josta kukaan ei uskalla pukahtaa sanaakaan, ettei vain loukkaisi yhdeksättä lastaan odottavaa äityliä jossakin päin tuhoutuvaa planeettaa. Tässä se keino, paheksukaa oikein vimmatusti: Maapallon väestönkasvu on pysäytettävä HETI ja väestömäärä on saatava rivakasti pienenemään! Muuta keinoa ei ole.
Meitä on nyt yli seitsemän miljardia, mikä sitten olisi oikea määrä ihmisiä, että kaikille riittäisi kaikkea? Pitäkää hatuistanne:
Pentti Linkola esitti jossakin, että 400 miljoonaa olisi sopiva. Silloin Tellus kestäisi ihmisen kaikki hölmöilyt. Minä olen armollisempi: ehkä 402 miljoonaa vielä menettelisi. Muuten: goodbye ihmiskunta.
Jussi Juhani