Kaatajasaarnaaja Pirkko Jalovaaraa syytetään rahankeräysrikoksesta. Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta.
Taannoin MOT-ohjelma väitti Riivaajat kirkossa –dokumentissaan Jalovaaran esittävän kirkon tiloissa näkemyksiä, että ihmiseen menneet demonit tai paholainen aiheuttavat sekä psyykkisiä että fyysisiä sairauksia. Ne voidaan parantaa vain ajamalla riivaaja ulos. Jalovaaran näkemyksen mukaan lääkkeet ovat tapa, jolla paholainen pääsee ihmiseen.
Jalovaara kiisti väittäneensä demonien aiheuttavan syöpää tai muita sairauksia. Mene ja tiedä. Olen muutamia kertoja tullut johtopäätökseen, ettei MOT-ohjelma ole useinkaan juuri Jalovaaraa luotettavampi. Molempiin kuitenkin uskotaan kuin Jumalan sanaan. Tai siis uskovaiset uskoo.
Ohjelmassa kerrottiin Jalovaaran sanoneen mm. näin:
”Kysyn sinulta, mistä tietää onko sinussa, sinun kodissasi, tai sinun läheisissä, niissä ihmisissä joita tapaat.. Onko heissä demoni, onko joku psyyken ongelma, vai ovatko he vain säälittävän omituisia?”
Ja näin:
”Pikkudemonit lähtee helposti liikkeelle, mutta isompien kanssa tekee monta kertaa tiukkaa.”
Niinpä. Tiukassa ovat. Jos väitetty rahankeräysrikos on totta ja Jalovaara pisti siitä liiveihinsä 600 000 euroa, niin demoneilla lienee osuutensa Pirkon käytökseen. Niitä tosin on vaikea saada käräjäsaliin. Ainakaan näkyväksi. Tulevat kyllä sinne kantajansa mukana. Yhtä niistä sanotaan ahneuden piruksi. Ihan tuttu tyyppi meikällekin. Ja istuu tosi lujassa.
Olen kohdannut Pirkko Jalovaaran. Siitä on jo vuosia. Elin aikaa, jolloin mikä tahansa totuus olisi kelvannut, jos se olisi ollut riittävän vahva poistaakseen ahdistukseni. Niinpä menin hänen kokoukseensa Kuopiossa todella avoimin mielin. Olin valmis kaatumaan muiden joukossa, jos niin olisi kohdalleni tarkoitettu. Jalovaara nimittäin kaatoi ihmisiä Niilo Ylivainion tapaan pelkällä kosketuksella tai jopa puhalluksella.
Ensin oli palava saarna. En muista väittikö Jalovaara paholaisen aiheuttavan sairauksia, mutta muuten hän kyllä mainitsi siitä useaan otteeseen. Kertoi pirun olevan Jumalan vastapeluri. Se asuu meissä, syntisissä ihmisissä. Nakertaen luita ja ytimiä ja tehden lihastamme heikon haluille ja himoille. Vain Jalovaaran edustama Jeesus voisi tehdä meidät ehjäksi jälleen ja pelastaa pirun kynsistä taivaan ikuiseen kirkkauteen ja harppujen helskyntään.
Kirkko oli täynnä. Saarna kiivas, mutta kuitenkin tavanomainen alkulämmittelyineen, nuosukiitoineen, huippukohdan kiljahduksineen, paholaispeloitteluineen ja lopun rakkauden täyttämine lupauksineen. Kliimaksi tuli vasta saarnan jälkeen: Ihmisiä kutsuttiin Jalovaaran eteen pelastumaan, parantumaan – ja kaatumaan. Jonosta muodostui pitkä.
Odottelin jonossa vuoroani. Jokainen edessäni olleista kaatui. Muksahtivat selälleen kirkon lattialle kuin tietokonepelissä ammutut vihollissotilaat. Osaa Jalovaara kosketti, joitakin tönäisi kevyesti, muutamia taisi vain puhaltaa. Jotkut saivat lattialla kouristuksenomaisia kohtauksia ja höpöttivät. Avustajat kannattelivat heitä kainaloista penkkeihin toipumaan. En tiedä paranivatko vaivoistaan.
Vuoroni tuli. Odotin kaatuvani, koska kaikille muillekin oli käynyt niin. Mutta ei. Taika ei toiminut kohdallani. Tunsin kevyen tönäisyn. Ei vaikutusta. Kosketuksen otsasta. Ei. Ehkä puhalsikin. Seisoin edelleen kuin moottorisahalla kyhätty rujo veistos savolaisen huoltoaseman pihalla.
Katsoin Jalovaaraa silmiin. Näin pettymyksen. Olin itsekin pettynyt. Olisin melkeinpä halunnut kaatua ihan vain hänen mielikseen. Mutta koska etsin totuutta, enkä mielikuvitustrippiä, en sitä tehnyt.
Jäin hetkeksi vielä katsomaan. Jokainen jälkeeni tullut kaatui. Ihme juttu. Paholainen sisälläni lienee ollut niin topakkajalkaista tekoa, ettei edes horjunut Pirkon tempuista – tai sitten se oli tanssija. Sellaisiakin paholaisia on. Heillä on hyvä tasapaino.
Kirkon ovella tuli ajatus. Se totuus, mitä minä etsin, ei taida vaatia sirkustemppuja eikä kirkkojen lattioilla könyämistä. Eikä edes tyhjän höpöttämistä. Siksi pysyin pystyssä. Totuuden vuoksi. Lähdin keventynein mielin jatkamaan syntistä elämääni.
Jussi Juhani