Elämme mielenkiintoisia aikoja. Näin blogistin kannalta ainakin. Siirtolaisfarssi ja nais/mies-väittely toimivat ehtymättöminä ihmettelyn lähteinä. Pölhöjä lausuntoja sataa joka puolelta – ja varsinkin sieltä hyvien ihmisten suunnalta.
* * *
Jyri Paretskoi lanseerasi tolkun ihmisen. Presidentti Niinistö innostui siitä. Piti puheen. Sanoi sen, mitä Suomessa ei ole saanut aiemmin ääneen sanoa: Taikasanalla asylum (turvapaikka) kuka tahansa pääsee Suomi-neidon hoiviin vuosiksi, oli hätä minkä laatuista tahansa. Skeptisemmistä on tuntunut, että kaikki kelpaa hyväksytyksi hädäksi, kakkahädästä lähtien.
Niinistön puheen aikana entinen presidentti Tarja Halonen nuilotti naama harmistuksesta punakkana. Ei tykännyt sanomasta. Hän ei olisi koskaan omassa puheessaan hylännyt ainuttakaan maapallon kansalaista Suomi-avun ulkopuolelle. Hänen äidillinen demarisydämensä on laajempi kuin kaikkien porvarikukkaroiden pinta-alat yhteensä.
Pääministeri Sipilä piti Niinistön puhetta tolkun ihmisen puheena. Aika moni piti.
Vihreän liiton edustajat eivät pitäneet. Purivat kynsiään ja kirkuivat hiljaa. Li Andersson komppasi vihersiskojaan pyörittelemällä ihania silmiään.
Naisasialiitto Unioni ei innostunut tolkuista. Sen he tekivät selväksi jo ennen Niinistön puhetta. Facebookissa he julistivat, että juuri tolkun ihmisten vastuulla ovat maailman pahuus ja massamurhat. Juuri tolkut ovat kautta aikojen mahdollistaneet tappamisen vain olemalla hiljaa.
Aikaisemmin naisasialiikkeen yksiselitteinen ja ainoa viesti on ollut: suomalainen mies on paska. Nyt he lisäsivät, että oikeastaan kaikki muutkin ovat – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: keppihevosella ratsastavat naiset. He ovat rohkeita kansalaisia.
Liian tolkut ovat raivostuttavia, mutta keppihevosilla rasismia vastaan ratsastavat aikuiset naiset ovat jotakin, johon en löydä suomen kielestä sanoja. Se on kuin hipheitään hihkuvan kansantanhuajan polvisukka-angsti. Ei tee vaikutusta edes hihkujan omaan aineenvaihduntaan. Jos nolo-sanan kertoo kuudenteen potenssiin ja lisää päälle ”säälittävää”, niin alkaa lähestyä moisen performanssin ydintä.
Muuten tuosta naisasia-agendasta… Se, että jokainen mies nyt sattuu olemaan laiska, saamaton, rietasteleva öykkärisika, ei ole ihmisen käsissä. Soon ylhäältä valamihiksi annettua. Hormoneissa. Vain suuruudenhullu keppihevosnarri luulee muuttavansa kosmoksen kulkua kimityksellään. Ei onnistu.
Evoluutio näki viisaaksi kehittää olennon, joka selviää kaikista vaikeuksistaan röyhtäilemällä, piereskelemällä ja mahtailemalla. Ja tässä sitä ollaan: ärsyttävässä testosteronipatriarkaatissa. Se rakoilee, mutta ei koskaan murru. Niin vahva on mieshormonin voima. Että se on sitten voivoi, arvon tiedostavat daamit.
Liian tolkut ihmiset ja maaniset keppihevosnaiset eivät minua siis sytytä, mutta pellet menettelee. Sellaisena ihminen on aidoimmillaan.
Katsokaa vaikka kirkon pääpelleä, arkkipiispaa. Outoja lausuntoja tipahtelee hänen leiristään kuin sekundatulikiveä: Jeesus ei ollut suomalainen. Risti ei sovi rasisteille... Samoihin huumorin mittoihin yltää toki islamilaisen yhteisön päämieskin, imaami Hajjar. Hän vakuutti, ettei vatsaan vahingossa joutunut sianlihan pala ole kovin vaarallista – vaikka tosin estääkin sulamiseensa saakka autuuden kokemisen.
Nuo kaksi pyhää miestä ovat ansainneet toisensa. He ovat lempeän kahjouden mestareita. Tosin ihan söpöjä kauhtanoissaan. Molemmilla suupielet maireina kuin delfiinillä, vaikka älykkyys ei yllä niin viisaan eläimen tasolle. Naisasialiitto Unioni varmaan kunnioittaa heitä, niin kuin muutakin munattomuutta. Minä en suuremmin. Se on oma vahinkoni. En pääse kristittyjen taivaaseen enkä muhamettilaisten paratiisiin. Se on meikällä aika paska ikuisuus tiedossa. Koetan kestää.
Jussi Juhani