Jos olisin irakilainen nuori mies ja oleskelisin Euroopassa, tekisin kaikkeni päästäkseni mahdollisimman nopeasti takaisin kotimaahani Irakiin. Haluaisin ehdottomasti olla yhtenä mukana vapauttamassa isänmaatani Isis-hirviön ikeestä. Katsoisin sen kunniakseni ja velvollisuudekseni. Heittäisin välittömästi turvapaikkahakemukseni lähimpään roskakoriin, koska juuri nyt isänmaani tarvitsee minua.

Parasta aikaa Irakin asevoimat (shiiat ja sunnit yhdessä), kurdit sekä Yhdysvaltain ilmavoimat valtaavat Mosulia takaisin talo talolta ja vapauttavat maata hirmuvallan kahleista. Isis pakenee ja kalifaatti luhistuu. Sotilaallisen paineen alla islamilaisen valtakunnan irvikuva sortuu millä hetkellä hyvänsä omaan hirviömäisyyteensä.  Irakilaisena kokisin kunnia-asiakseni saada olla mukana pelastamassa kotimaatani takaisin inhimillisyydelle.

Taistelumenestyksen myötä maa on juuri nyt nousemassa taantumuksen pimeydestä ja raunioista kohti uutta alkua. Se tarvitsee kaikkien kansalaistensa yhteisiä ponnistuksia onnistuakseen – myös Eurooppaan Isistä ja keskinäisiä erimielisyyksiä paenneiden ponnistuksia. Ja juuri nuoria miehiään maa kaipaa eniten tullakseen jälleen vahvaksi ja yhtenäiseksi valtioksi. Siksi anoisin kiireen vilkkaa paluulippua nykyiseltä oleskeluvaltioltani päästäkseni rakentamaan rakasta synnyinmaatani ehjäksi lapsilleni ja lastenlapsilleni.

Haluaisin rauhan palattua ja vuosien vierittyä kertoa ylpeänä lapsilleni, että myös minä olin mukana, kun paha karkotettiin ja maa pelastettiin. Kertoisin heille suurista ponnisteluista ja uhrauksista, joita se vaati sukupolveltamme silloin. Kertoisin myös kuinka kiitollinen olen ajasta, jonka sain viettää pahimpina vainon vuosina turvassa Euroopassa. Kertoisin kuinka polttavaa halua silloin tunsin päästäkseni auttamaan isänmaatani uuteen nousuun heti, kun se oli mahdollista.

Jos olisin yhtä puhelias ja innokas kirjoittaja kuin nyt olen, keräisin ihmiset ympärilleni ja kertoisin heille eurooppalaisesta vieraanvaraisuudesta, rauhasta, hyvyydestä ja sivistyksestä. Kehottaisin kaikkia naapureitani ja heimoveljiäni ottamaan oppia siitä – toki kulttuuriimme soveltuvin osin.

Tekisin väsymätöntä valistustyötä perheeni ja ystävieni parissa. Kertoisin kiihkouskonnollisuuden vaaroista ja sen hirvittävistä seuraamuksista. Kertoisin, että juuri perin juurin tuhoamamme Isis oli maailman historian karmein esimerkki uskonnollisesta joukkopsykoosista. Kiittäisin Allahia, että sain kunnian ja etuoikeuden olla yhtenä mukana vapauttamassa maatani sen hirvittävästä ikeestä. Lukisin vähemmän Koraania ja enemmän tieteellisiä ja filosofisia julkaisuja.

Jussi Juhani