Trump vaikuttaa kahjolta narsistilta. Eikä ainoastaan vaikuta, vaan myös on sellainen. Silti hän on ihan oikeassa virassa ollessaan Yhdysvaltain presidenttinä. Kahjo maa tarvitsee kahjon johtajan.
Porukka, joka yhä leikkii villiä länttä kantaen miljoonia käsiaseita, lyllertää sunnuntaisin kirkkoon hoilaamaan loitsuja etiäisilleen ja mättää rintamukset rasvassa hampurilaisia, ei ansaitse parempaa. Eikä ole saanutkaan.
Richard Nixon oli Watergate-pelle ja huijari, Ronald Reagan kehäraakki näyttelijä, Bill Clinton seksimaanikko, George W.H. Bush syntymädebiili ja hänen poikansa George W. Bush sotahullu valehtelija, Obaman ainoat aikaansaannokset olivat vaikuttavat tauot yli-imelissä puheissa.
Jos Hillary Clinton olisi voittanut viime vaaleissa, maailma olisi saanut kaupan päälle muutaman verisen sodan lisää. Katkerat naiset ovat aina kostaneet miehensä uskottomuuden viattomille sivustakatsojille.
Onneksi Trump voitti. Hän on niin narsistinen, ettei ehdi itsensä ihailulta ja twiittailultaan sotimaan.
Tulevissä vaaleissa Trumpin vastaehdokkaana on hukassa oleva vanhus. Mikäli Biden voittaa – niin kuin tällä hetkellä näyttää - hänestä tulee tekopyhien taustajoukkojensa sätkynukke. Luvassa on suoria lähetyksiä. Kaikki palaa ennalleen.
Maailma pääsee taas jännittämään minne amerikkalaiset pommikoneet seuraavaksi iskevät. Siis ne iskevät aivan varmasti. Ja God Bless America, kun muut repeytyvät palasiksi ”hyvyyden, oikeudenmukaisuuden ja demokratian” vuoksi.
Trump ainoastaan vouhkaa Amerikan suuruudesta, kaikki muut presidentit ovat ottaneet sen tosissaan. Ja todisteeksi suuruudestaan ja voimastaan, jokainen on vuorollaan tappanut muutamia kymmeniä tuhansia kuviteltuja vihollisiaan.
Anteeksi, käytin väärää sanaa: tappaminen on liian lievä ilmaisu, teurastaminen on parempi. Jos ette muista, laskekaa ääneen vaikka Irakin sodan uhrit alkaen numero ykkösestä. Jos ei riitä, laskekaa päälle amerikkalaisten Vietnamissa teurastamat kolme miljoonaa uhria, joista suurin osa oli naisia ja lapsia.
Hiroshima on jo vanha juttu. Mikään ei edusta enemmän amerikkalaisten käsitystä oikeudenmukaisuudesta kuin se: Posauttaa muutama satatuhatta vihollista vesihöyryksi kerta laakilla – peace of cake by moraali.
Trumpia on helppo inhota. Jopa Helsingin Sanomat kaukana pohjolassa kykenee siihen. Hän on kuitenkin ainoana amerikkalaisena presidenttinä edes yrittänyt lievittää amerikkalaisten patologisen vainoharhaista suhtautumista venäläisiin eikä muutenkaan ole osoittanut suurta intoa sotatouhuihin.
Kaikki muut presidentit – ja presidenttiehdokkaat – ratsastavat ikuisella venäläispelolla. Ikään kuin naapurissamme asuisi hollywood-hirviöistä ja zombieista koostuva kansakunta, joka vain odottaa tilaisuutta pistääkseen aamiaismuroilla lihotetut amerikkalaislapset poskeensa. Sairasta. Siis amerikkalainen mielenlaatu.
Trump myös lakkasi viljelemästä naurettavaa fobiaa koko maailmaa muka uhkaavasta pikkuruisesta Pohjois-Koreasta ja kävi peräti kättelemässä hullua rakettimiespullukkaa. Totesi hänet yhtä syyntakeettomaksi ja vaarattomaksi kuin itsekin on, joten antoi tyypin olla.
Narsistit tunnistavat toisensa ja ymmärtävät, että uho on eri asia kuin oikea uhka.
Narsistiset trumpit eivät uhkaa maailmaa, vaan omasta oikeudenmukaisuuden ideologistaan sokaistuneet clintonmassat, "hyvyyden" pimeät ja tekopyhät voimat. Ne, joilla on riittävästi pommeja ja tahtoa pakottaakseen koko maailman ryystämään Coca Colaa. Se on heidän tavoitteensa. Ylivalta. Amerikkalainen unelma maailman herruudesta kaikilla inhimillisen elämän aloilla.
Juu. Myönnän. Inhoan amerikkalaista kulttuuria ja ajatustapaa. Siinä ei ole mitään aitoa. Paitsi se läski.
Jussi Juhani