Niinhän siinä kävi kuten aavistelinkin. Tolkun ihmisestä tuli ylimielisten kulttuurikolumnistien keskuudessa synonyymi tylsälle typerykselle. Koko netti täyttyy vuodatuksilla, joissa itsensä sivistyneistöön luokittelevat sanoutuvat irti tolkullisuudesta. He kuulunevat kyllä sivistyneistöön, mutta älymystöön eivät. Jos kuuluisivat, eivät yrittäisi epätoivoisesti kiistää omaa olemustaan.
Älyllä ja sivistyksellä ei välttämättä ole korrelaatiota. Jos olisi, meillä olisi esimerkiksi älykkäitä pappeja sivistyneiden lässyttäjien sijaan. En ole tavannut ainuttakaan. Yksi älykkyyden merkki on nimittäin, että jos uskoo etiäisiin, ei puhu niistä tosiolevina ääneen.
No selvä. Tolkku on tylsä. Nyt jokainen nettiin kirjoitteleva kulttuuritylsimys yrittää epätoivoisesti väittää, ettei ainakaan hän kuulu tolkkuihin. Ettei hänen elämänsä ole pelkkää syömistä ja kakalla käymistä. On se. En ole tavannut ikävystyttävämpiä ihmisiä kuin juuri ns. kulttuuripersoonat kaulahuiveineen. Sellaisen kun kohtaa, toivoo, että se kuitenkin olisi enemmän siellä kakalla, eikä ilmaantuisi häiritsemään muiden reipasta ilonpitoa.
Kuka esimerkiksi haluaa keskustella peukalonpään kokoinen leipänokare ja kiljulle maistuva kuohuviinitippa kädessään vaikkapa Laura Lindstedtin uudesta kirjasta? Näyttäkää hänet minulle, niin näytän teille ikävystyttävän ilonpilaajan arkkityypin. Liika oleskelu tekotaiteellisessa atmosfäärissä on tylsistänyt hänet Pääsiäissaaren kivipäämölkeröiden kaltaiseksi. Ei ole kummoista taidetta, mutta eipä ole ajatuksiakaan.
Kerran olin syömässä kuopiolaisessa ravintolassa Anti Festivaalin aikana. Kuppilaan tuli kaksi taideopiskelijaa. Menivät keskelle lattiaa soittimen kanssa ja laittoivat huovan päällensä. Soittivat huovan alla mankaltaan valmiiksi äänitettyjä pieruja. Kumarsivat ja lähtivät. Sitä taiteenlajia ymmärsin. Mutta pian heistä kasvaisi kulttuuritolkkujen vaatimuksesta tositaiteilijoita. Sellaisia, jotka yrittävät epätoivoisesti pitää hajurakoa kansaan. Ja kaikki on pilalla. Ryhtyvät tuottamaan maailman tylsintä apuraharoskaa.
Siis mikään ei ole tylsempää, kuin suomalainen nykytaide, parempi tv-viihde ja kulttuuri-ilmapiiri ylipäätään. Se on niin tolkkua, että kuka tahansa Hakkarainen pieksää sen räväkkyydellään milloin vain. Ja tämä porukka yrittää nyt irtisanoutua tolkuista, eli itsestään. Ei onnistu. Juuri he ovat tolkkumaisen tylsyyden täysverisimpiä edustajia. He ajattelevat tylsästi, toimivat tylsästi ja ovat rakennettuja pelkästään ennalta arvattavista vasemmistolaisista kliseistä.
Jokainen heistä syleilee lausunnoissaan koko maailmaa, mutta ei sano mitään todellista. He keskustelevat ilmaston muutoksesta, ikään olisivat sitä korjaamassa paskataiteellaan. Huolehtivat hiilijalanjäljestään, jota apurahalla ostettu tofu muka aiheuttaa. Lajittelevat kaikki kolme roskaansa, syövät ällöttäviä kasvismössöjä, käyvät harmittoman munattomalla Flow Festivaalillaan, harrastavat joogaa ja mindfulnessia, vain koska ne ovat muotia, pyöräilevät työmatkansa hampaat irvessä räntäsateessa, koska niin kuuluu tehdä… Voi huokausten huokaus! Ootte niin tylsiä, että haistakaa paska.
Missä sitten tapaa ihmisiä, jotka eivät ole tylsiä, mutta saattavat olla välillä jopa tolkuissaan? No työmaiden tupakkapaikoilla, leipäjonoissa, Helsingin asematunnelissa, kulmapubeissa, rakennustyömailla, työttömien yhdistyksen hernekeittopäivillä, puhelinmyyntifirmoissa, eläkeläisten tansseissa, seksivälinekaupoissa, kuntosaleilla, metsätöissä, poliisilaitoksilla… kyllä heitä riittää. Tavallisia, eloisia ja huumorintajuisia ihmisiä, joille banaani ja kondomi riittävät sivistyssanoiksi.
He eivät käy dialogia tai kommunikoi. He puhuvat ja juttelevat. Kiistelevät, huutavat, nauravat, itkevät, vittuilevat toisilleen ja antavat anteeksi. Heillä ei ole vääriä mielipiteitä, ainoastaan omiaan. He ymmärtävät pieruhuumoria, maailman julmuutta ja lasten kärsimystä. Vaikka dokaavatkin välillä kuin siat, eivät nimittele toisia rasisteiksi. Suvakeiksi kyllä joskus, mutta se on heidän huumoriaan. Tappelevat kännissä tasapuolisesti kaikkien kanssa.
Jos tulee todellinen hätä, mikä tahansa, niin juuri heihin voi luottaa. He eivät luiki pakolaisina karkuun asemapaikaltaan. Eivät petä maataan ja ystäviään. Eivät oikeasti vihaa ketään – ainakaan kovin kauan. Auttavat sitä, joka on hädässä. Vierastakin. Minkä väristä tahansa. Antavat jopa henkensä toisten puolesta, jos tarve vaatii. Siitä saatiin vakuudet jo 70 vuotta sitten ja ne ovat edelleen voimassa. Luotan heihin. Tavallisiin suomalaisiin. Tylsään tolkun sivistyneistöön en jaksa.
Jussi Juhani