Helsingissä katupöly aiheuttaa ilmeisesti hieman samanlaisia tiloja kuin huumesienten popsiminen. Vihervasemmistovanhemmat vaativat päiväkoteihin vegaaniruokaa (Linkki).

Onhan sillä perusteensa, vegaaniruualla. Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan se pidentää ikää peräti 3,6 vuotta. Eli jos pihvillä elät 91-vuotiaaksi, niin soijamuroilla vetelet ysineloseksi. Tutkimus ei tosin anna vinkkejä mitä hulvatonta menoa noille ylimääräisille vuosilleen keksisi.

Ja eettisesti on tietenkin väärin hyödyntää muuta eläinkuntaa itsekkäästi omaksi ruuakseen, se on selvä. Kärsinkin aina, kun näen muurahaisten paimentavan lehtikirvoja vain niiden erittämän makean ulosteen takia.

Vegaaniruoka päiväkodissa olisi vihreiden mielestä lähes ilmaista: vain tonnin per muksu vuodessa. Niinpä. Yksi tuhatlappunen on Stadissa niin pieni raha, että aivan sama putosiko vai löytyi. Ja onhan toki taikaseinä. Se, mistä vihervasemmiston kaikki muutkin hankkeet rahoitetaan. Joten no problem rahoituksen suhteen.

Vakavimmin puhuen: lapset ovat vanhempiensa uhreja. Vegaani-uskontoon (uskonto se on, älkää yrittäkö) pakottaminen on eräs lievempiä henkisen väkivallan muotoja, mutta kertoo sekin vinoutuneesta asenteesta, jossa lapsesta tehdään oman vinksahtaneen egon klooni.

Lähi-idän koraanikoulut ovat jo huomattavasti vahingollisempi esimerkki lasten aivopesusta. Ja afrikkalaiset lapsisotilaat taistelukoulutuksineen edustanevat äärimmäistä mallia siitä, kuinka ihmisen elämä pilataan jo ensi askelilla. Lestadiolaisten rippikoulu sijoittunee lasten henkisen kaltoinkohtelun keskiväliin.

Sitten on tietenkin myös vanhempien suorittamia fyysisiä väkivallantekoja omille lapsilleen. Ympärileikkaus, myös poikien, on yksi hirviöjäänne historiasta. Tyttöjen kohdalla sitä ei ilkeä puolustella ääneen enää juuri kukaan, mutta poikien silpomiselle löytyy puolustajia ihan fiksuina esiintyvistä ihmisistä.

Minä en ole fiksu, mutta sanon teille: Harvojen lääketieteellisten tapausten lisäksi ei ole olemassa yhtään JÄRKEVÄÄ perustetta moiselle brutalismille. Kulttuuriin tai perinteeseen vetoaminen on vain tuon brutalismin allekirjoittamista, ei sen kummempaa.

Sydänsärkevimpiä tapauksia ovat äidin raskaudenaikaisen alkoholin käytön seurauksena syntyneet FAS –lapset. Heidän mahdollisuutensa normaaliksi kutsuttuun elämään on jo kohdussa totaalisesti pilattu.

Mutta pysyäkseni lasten henkisen puolen manipuloinnissa, joka tehdään muka lapsen tulevaisuuden hyväksi…

Tapaan usein ihmisiä, jotka kertovat silmät loistaen (lue: lasittuneina): ”Minä olen onneksi säilyttänyt lapsuuden uskoni. Luen joka ilta Levolle laske luojani –rukouksenkin”.  Myös Timo Soini taisi sanoa viimeksi julkisuudessa jotenkin noin.

Kivaa. Olen vilpittömästi iloinen tyyppien puolesta. Päässeet vähällä. Aikuiseksi kasvaminen onkin liian työlästä. Ovat saaneet tuossa asiassa pidettyä aivotoimintansa neitseellisen koskemattomana. Henkinen taso hengen asioissa edelleen sama kuin kahdeksanvuotiaana. Onnittelut infantiiliudesta.

Ja lähes koominen on ikuisen sosialidemokraatin syndrooma: ”Olen demari. Itse asiassa jo kolmannessa polvessa. Jatkan siis perheemme poliittisen ajattelun perinnettä.” En muista kuka noin sanoi, mutta tunnettu poliitikko oli.

Onnittelut hänellekin. Ilman omia aivoja on helpompaa.

Voiko suurempaa narsismin ilmenemää olla, kuin että luulee löytäneensä NIIN suuren uskonnollisen tai poliittisen ikitotuuden, että myrkyttää sillä oman lapsensa tulevaisuuden? Sillä niinhän siinä käy, jos lapsen vastaanottavaiseen mieleen iskostaa MITÄ TAHANSA aatteellista hölynpölyä. Mutta niin vain teemme. Tarkoitamme muka hyvää tehdessämme lapsistamme itsemme klooneja.

Jos ette tiedä minän muodostumismekanismeista, niin voin kertoa, että minuuden sisältö on enimmäkseen kasvatuksessa saatua roinaa, jota uhri ei osaa kyseenalaistaa koko loppuelämänsä aikana. Vanhempamme, opettajamme, naapurimme ja lapsuudenystävämme ajattelevat meissä, emme juurikaan itse. Ja jos ne ajatukset ovat jo alun perinkin hölmöjä, myös meistä tulee hölmöjä. Ja maailmassa on aivan riittävästi fanaattisia hölmöläisiä. Kiilusilmiin kyllästyy. Sitä kaipaa ihan tavanomaisesti kasvatettuja tolleroita, jotka elävät elämänsä ilman suuria ismejä ja evankelioimistarpeita.

Kukaan ei omista toista ihmistä. Ei edes omaa lastaan. Joten häntä on kohdeltava varovasti kuin hetkeksi lainaan annettua mittaamattoman kallista arvoesinettä. Sen pintaan ei saa liikaa raaputtaa omia tagejaan. Lapset eivät kuulu vanhemmilleen, he kuuluvat elämälle.

Jussi Juhani