Joskus tulee hetki, jolloin ei viitsi hirveästi viisastella. Nyt taitaa olla sellainen. Jos Italian kuolleisuusluvut pitävät lainkaan paikkaansa, niin oman ikäluokkani keskuudessa koronaan sairastuneista kuolee joka neljäs. Ehkä tilanne ei oikeasti ole noin paha, ehkä se on.
Että pitäisikö tässä ryhtyä nuorempien ikäluokkien tapaan hamstraamaan vessapaperia, nuudeleita ja hernekeittopurkkeja? Katsoin nimittäin lähikaupassa kun nuorehko pariskunta tyhjensi hyllyjä edellä mainituista. Mihinkähän aikovat niiden kanssa piiloutua? Kerrostalonsa kellariin?
Toisaalta ymmärrän kyllä heitä. Ajatus sairaudesta ja kuolemasta pelottaa nuorena enemmän kuin tällä iällä. Nyt ne jo tunnistaa alati läsnä oleviksi tosiasioiksi, jotka eivät vessapaperilla poistu. Tuli jopa mieleen maksaa heidän paperinsa, koska myös rahasta tulee monella olemaan vielä pulaa tämän kaiken seurauksena.
Esimerkiksi nuoremmat kollegani, tanssinopettajat, menettivät työnsä ja toimeentulonsa yhdessä hetkessä. Enkä usko kenenkään koskaan korvaavan heille menetyksestä euroakaan. Sama koskee tapahtumienjärjestäjiä, tanssimuusikoita, viihdetaiteilijoita, ravintolanpitäjiä ja lukemattomia muita, joiden toimeentulo riippuu ihmisten kokoontumisesta.
Kuulen jo konkurssitsunamin pauhun...
Kyyninen kun olen, tiedän myös jo nyt, että valtio tulee kyllä lopulta apuun – ja pelastaa ne, jotka eivät edes hukkuisi: suuryritykset, pankit, poliittiset yhdistykset, Veikkauksen ja Finnairin... Pienyrittäjille jää käteen vain ikuiset velat. Niin kävi 90-luvulla ja voisin lyödä vetoa, että samalla sapluunalla mennään nytkin.
Ehkä olen vain pessimistinen ja tämä kaikki kääntyy vielä hyväksi, niin kuin koettelemuksilla lopulta on tapana. Mitä se hyvä voisi olla?
Vaikkapa se, että ihmiset edes hetken arvostavat muutakin kuin merkkikrääsää, stadionkonsertteja ja TIS-fuulaa. Lähimmäisiään, hidasta elämää, ulkoilua, maaseutua, terveellistä yksin olemista, vanhuksiaan... Ehkä joku jopa pysähtyy ajattelemaan omaa huikean merkityksellistä merkityksettömyyttään. Se on ajatuksista suurin, tärkein ja lohduttavin.
Ja kaipa sekin voisi olla hyvää, että huomataan persujen olleen taas oikeassa: Valtio voi oikeasti sulkea rajansa, jos vain niin haluaa. Ja senkin, ettei lepakoita ja sivettikissoja ehkä kannattaisi syödä.
Jussi Juhani