Olen huolestunut maailman tilasta, mutta eniten itsestäni. Että luhistunko valtavien ongelmieni alla, vai ehtiikö piipaa-auto ensin? Jos ehtii, käykö sähköllä vai tupruttaako dieseliä? Riittävätkö psyykenlääkkeet? Jos, niin ovatko eettisesti valmistettuja? Riittääkö uimataitoni, kun ilmastonmuutos nostaa Kallaveden pinnan navankorkeudelle? Entä, jos nousee kaulaan saakka?
Kuinka minulle käy, jos arvaamaton Trump hyökkääkin tänne eikä Iraniin? Jos tekee sen ydinasein, riittävätkö joditablettini? Mistä niitä saa lisää ydinsodan keskellä? Mitä teen, jos natsipersut änkeävät samaan pommisuojaan?
Näitä kysymyksiä pohdin ja paria muutakin.
Useista homesairauksista ja formaldehydiallergiasta kärsivänä, vakavasti sähköyliherkkänä, en voi enää lounastaa paikoissa, joissa on seinät ja missä puuro keitetään sähköliedellä. Enkä toisekseen edes voi syödä puuroa, ellei se ole gluteenitonta, laktoositonta ja valmistettu eettisesti oikein kasvatetusta luomuviljasta.
Olen toistaiseksi ratkaissut ongelman ruokailemalla lähimetsässä riittävän kaukana sähkölinjoista sekä liikenteen melu- ja pienhiukkashaitoista.
Valmistan puuroni nuotiolla itse valikoimistani nokkosista ja kuusenkerkistä. Näin varmistan, ettei mikään kemiallisesti vaarallinen aktivoi hampaissani edelleen olevia amalgaamipaikkojen jäämiä. En halua kuolla kirkuen sinne metsään, vaikka paniikkihäiriöisenä sekin on mahdollista.
Ensimmäinen kysymykseni kuuluukin: Koska tiedeyhteisö on luotettavasti todennut, että nuotiosavun sisältämät pienhiukkaset ovat erittäin vaarallisia, kuinka suojaan itseni altistumiselta? Lisäksi kysyn kuinka suuri on nuotioni aiheuttama hiilidioksidipäästö?
Voiko se kenties olla juuri se ratkaiseva lisäkuorma, joka sulattaa Grönlannin jäätikön? Jos, niin en taida kestää syyllisyyttä. Enkä mielelläni ryhtyisi syömään kerkkiä ja nokkosia raakanakaan, koska ne aiheuttavat ylenmääräistä pieremistä, joka sekin saastuttaa ilmakehää.
Jussi Juhani