Mitä tapahtuisi nilsiäläiselle perheelle, jos heidän lapsensa katoaisivat? Ihan tuosta vain. Miten koulussa reagoitaisiin? Mitä sanoisi sossutäti? Entä poliisi? Levittelisivätkö käsiään, että häviäähän niitä, lapsia, eiköhän jatketa vihapuheseulontaa.

Jos koko kylässä kukaan ei korvaansa lotkauttaisi, kun pikku-Pirkko ja isosiskonsa Leena mystisesti katoaisivat ensin koulusta ja sitten kokonaan, pitäisimme sitä vähintään välinpitämättömyytenä, todennäköisesti jopa rikoksena.

Tietäisi pikaista tuolin vapautumista sekä sosiaalitoimessa että poliisilaitoksella, ellei tenavansa hukannut perhe joutuisi todella tiukkaan kuulusteluun ja lopulta syytteisiin.

Voin ilokseni ilmoittaa, että nilsiäläisillä on tässä maassa eri säännöt. Noin ei voi käydä. Kantasuomalaiset eivät voi hukata lapsiaan ilman perinpohjaista jälkipyykkiä ja tapauksen selvittelyä. Eivät ainakaan lähettää heitä silvottaviksi tai pakkonaitettaviksi.

Jotkut voivat.

Suomessa on jo vuosikymmeniä kadonnut lapsia maahanmuuttajaperheistä. Varsinkin tyttöjä lähetetään kotikyliin ympärileikattaviksi ja naitetaan rahaa vastaan sedille, joista vanhemmat kyllä tykkäävät, mutta tytöt eivät.

Ja simsalabim: he ovat kadonneet maastamme ainaiseksi – tai palaavat vuoden parin kuluttua nöyryytettyinä ja ilman klitoristaan.

Eikä kukaan reagoi!
Koska... no, tiedätte kyllä miksi.

Reagoimattomuus on paitsi äärimmäisen surullista, myös puistattavan noloa. Täydellistä välinpitämättömyyttä maahanmuuttajalasten ja -nuorten hyvinvoinnista.

Jos minulla olisi valtaa edes hitunen, käyttäisin sen kokonaan asiasta vastaavien virkamiesten ojentamiseen. Tai eivät ne ojentamalla tokene. Pistäisin todellisuuskoulutukseen. Hokemaan tyhjän koulupöydän edessä sata kertaa: siinä ei oikeasti ole ketään, hänet vietiin ympärileikattavaksi.

Se, että varsinkin pääkaupunkiseudun kouluista on kadonnut lapsia jo parikymmentä vuotta, on taatusti kaikkien asioita seuranneiden tiedossa.  Myös virkavastuulla toimivien. Mutta suvaitsevaisuudeksi kutsuttu pelkuruus ja naurettava mielistelyntarve on sulkenut suut.

Enkä usko niiden aukeavan vieläkään.

Kebab on hyvää, samoin sushi, nepalilaisesta ruuasta puhumattakaan, salsa ja kizomba ovat ihan kivoja tansseja, värikäs afrikkalainen vaateparsi on ilo silmälle, afro-musakin menettelee, vanhempien kunnioitus on rautaa…

Siinäpä ne tulikin lueteltua. Ne kulttuuriamme oikeasti rikastuttavat kategoriat: ruoka, vaatteet, tanssi, musiikki, sukulaissuhteiden kunnioitus…

Kaikki muu... no thanks.

Yksikään soluistani ei suostu kunnioittamaan uskontoja, ismejä, perinnäistapoja ja kulttuureja, joissa kajotaan väkivalloin yksilön fyysiseen tai henkiseen hyvinvointiin, sukupuolten ja ihmisten väliseen tasa-arvoon tai ajattelun täydelliseen vapauteen.

Monet roskakulttuurit eivät juuri muuta teekään.

Jokainen suomalainen, joka ikinen media ja viranhaltija ovat mielestäni velvollisia tunnustamaan tämän tosiasian ja sanomaan sen ääneen. Ainakin silloin, kun lapset ja nuoret joutuvat kulttuurinsa uhriksi.

Haluan uskoa, että helvetissä on erityinen paikka varattu medialle, joka vaikenee kulttuurisista kauheuksista ja varsinkin, jos yrittää estää muitakin kertomasta. Savon Sanomilla ja kumppaneilla lienee siellä paikka lähimpänä kiuasta.

Jussi Juhani

PS. Oheisesta sisäministeri Maria Ohisalon haastattelusta käy ilmi, ettei hän aio tehdä asialle mitään.