Minua kiehtoo juuri paljastunut tapaus Pohjois-Sentinelin saarella. Saarelaiset ampuivat maaperälleen kutsumatta tunkeutuneen amerikkalaisen saarnamiehen täyteen nuolia ja hautasivat hänet rantahiekkaan.

Jo aiemmalla tunkeutumisyrityksellä saarella asuva pikkupoika oli ampunut nuolen hänen raamattunsa läpi. Siis ampunut, vaikka saarnaniekka John Chaun oli jo ehtinyt julistaa saarelaisille suurta ihmisrakkauttaan ja ylivertaista sanomaansa:
”Minun nimeni on John. Rakastan teitä ja Jeesus rakastaa teitä. Tässä on teille kalaa.”

Onhan se tietenkin sääli, että nuori aatteensa eksyttämä mies tuli julmasti surmatuksi, vaikka koki olevansa hyvällä asialla, mutta…

Tapaus kuvaa erinomaisesti aatteensa ja ideologiansa hullaannuttamien ihmisten toimintaa missä tahansa maailman kolkassa.

Sokea uskonvarmuus on kaiken ylimielisyyden ja tuhoavan kaikkitietävyyden kivijalka: Minun jumalani (aatteeni) on NIIN hyvä, että sinun on kuultava siitä – ja lopulta: jos et kuuntele, itket ja kuuntelet. Ja ihan lopulta: itket joka tapauksessa, vaikka olisit kuuro.

Näin olisi käynyt Sentinelin saarellakin. Ensin olisi tullut ripaus rakkautta muutaman kauniin raamatunlauseen verran, sitten hieman hätäapua hakaneulojen ja ilmaisten t-paitojen muodossa ja lopulta rankka aivopesu, kolera ja kuppa.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin: Henkiin jääneille olisi kyllä luvassa yllin kyllin halpaa viinaa ja psyykenlääkeitä.

Näin on käynyt melkein kaikille alkuperäiskansoille yksi toisensa jälkeen. Heikommat kulttuurit eivät vain kestä vahvempia. Siksipä – mikäli erilaisia kulttuureja ylipäätään halutaan säilyttää – niitä on suojeltava vahvemmilta ja röyhkeämmiltä.

Voidaan huviksemme silti leikkiä, että jospa vika olikin sanomassa. Jospa saarella ei haluttu vastaanottaa nimenomaan kristittyjen Jeesusta, vaan olisi kaivattu jotakin ihan muuta?

Entäpä, jos saarnamies olisikin kertonut suuresta ja kaikkivaltiaasta Jahvesta, juutalaisten jumalasta? Sama oikeutettu lopputulos: julistajan nahka täynnä nuolia ja rannalla yksi hiekkakumpu lisää.

Entäpä sitten, jos ilosanomana olisikin upea oppi ainoasta oikeasta profeetasta, Muhammadista? Hiekalla lepäisi neulatyynyä muistuttava partaniekka ja paratiisin neitsyillä olisi riesanaan taas uusi marttyyri. Aivan oikeutettu lopputulos mielestäni sekin.

Nuolisateeseen siis päättyisivät eri jumalten kunniaksi tehdyt yhden miehen ristiretket - ja se on minusta aivan oikein, mitäs menivät.

Uskonnot eivät siis onnistuneet, joten kokeillaanpa jotakin muuta:

Entäpä, jos meidän söpö Li Anderssonimme menisi kertomaan marxilaisesta onnelastaan? Siitä, jossa jokaisella on yhtä monta laihaa kalaa ja kaikilla yhtä tylsät nuolet.

Tuota… tykkään Listä. En halua kuvitella häntä nuolien lävistämänä. Joten sanoan vain nätisti, että kakkaa sataisi niskaan että korvissa ropisisi - ja se kiukkuinen pikkupoika nauraisi itsensä tärviölle.

Mutta kuvitellaan, kuvitellaan. Kokeillaan vielä kerran:

Jussi Halla-aho lähestyisi saarta megafonin kanssa ja huutaisi saarelaisten omalla kielellä (kielitieteilijä kun on) sanomansa ytimen:

”Jokaisella kansalla on oikeus puolustaa omaa maa-aluettaan, elää siellä rauhassa noudattaen omia tapojaan ja valita keitä alueelleen päästää. Aamen.”

Uskon, että Halla-ahoa ei maalitettaisi, vaan hänelle hurrattaisiin. Uskotteko te?

Jussi Juhani