Minulla on tanssisali pääkaupunkiseudulla. Tarkemmin Myyrmäessä. Mikä rotanloukko. Ei se sali, vaan se taajama. Joka kerran kun kuljeskelen alueella, ajattelen itsekehittämääni teoriaa jääpuikosta ja tottumuksen voimasta.

Se menee näin: Ihminen tottuu vaikka pitämään jääpuikkoa takamuksessaan, jos kylliksi harjoittelee. Lopulta tottumuksesta tulee toinen luonto. Jos joku ehdottaa puikon poistamista, kantaja suuttuu.

Niinpä Myyrmäen betonisten hökkelien välissä kuljeskelee porukoita täysin turtuneina siihen, että ovat juuttuneet yhteen maapallon rujoimmista kolkista. He kuvittelevat jopa olevansa onnellisia siellä - aivan kuten se jääpuikkotyyppi totuttuaan puikkoonsa.

Ei Myyrmäki ole mitenkään poikkeuksellinen. Pääkaupunkiseudulla on vastaavia loukkoja paljonkin. Kontula, Itäkeskus, Jakomäki, Kannelmäki, Merihaka... Jokainen näitä suunnittelemassa ollut arkkitehti pitäisi tuomita jalkapuuhun, tai ainakin puikkoterapiaan, niin surkeita lääviä ovat.

Nyt sanotte, että haukkumalla näitä lähiöitä pilkkaan samalla niissä asuvia ihmisiä. No niinpä hieman pilkkaankin. Mutta vain heitä, jotka ovat hakeutuneet noihin paikkoihin vapaaehtoisesti. Jotka taas ovat siellä, koska on pakko, myötätuntoni on kokonaan heidän puolellaan. Elämä on.

Mutta nämä omasta hingustaan pääkaupunkiseudulle muuttaneet, vaikka vaihtoehtoja olisi ollut... heitä ihmettelen.

Maassa, jossa ihan eniten on avaraa tilaa, jotkut haluavat asua seläkkäin kuin silakat jossakin hemmetin Kannelmäessä... Se on perverssi halu, jolla ei ole mitään tekemistä hyvän elämän kanssa. Sanotaan, että hyvän elämän määrittelee jokainen itse. Ei ehkä kannattaisi, ellei hoksaa paremmasta.

Se parempi on mikä tahansa muu paikka tässä maassa. Ja niitä riittää, muita paikkoja. Esimerkiksi samalla rahalla, joka kalliolaiselle maksetaan muutamassa vuodessa vuokratukena 20 neliön koirankopista, saa Rautavaaralta komean omakotitalon ja Kuopiosta sadan neliön rivarin.

Ja kaupan päälle molemmista kunnista saa kukkuramitoin leppoisaa mielenrauhaa, ystävällisiä katseita ja käyttöoikeuden ympärillä humiseviin tuhansien hehtaarien koskemattomiin metsiin. Ja heti nurkalta löytyy kilometreittäin jokia ja järviä, joilla uistella ja luistella.

Rautavaaralaisen omakotitalon pihamaalla saa tupakoida, virtsata, maata ilkosillaan, harrastaa seksiä tai kasvattaa ruokaa. Sitä sanotaan elämisen vapaudeksi. Kuopiolaisen rivarin pihalla edellä mainituista ainoastaan seksi on kielletty. Mutta sekin vain virastoaikaan.

Merihaka ja Jakomäki taas ovat vain hienompia nimiä vankiloille. Tai voisi niitä ajatella Harjamäen suljettuna osastonakin (Harjamäki on entinen mielisairaala). Ainakin jengi käyttäytyy niissä samalla tavoin. Vallitseva mielentila on vainoharha.

Hoksaatteko pointin? Tarkoitin rautavaaralaisia. Myyrmäkeläiset eivät ikinä hoksaa.

Siis, että on ihan oikeasti olemassa evoluutiopudokkaita, jotka haluavat viettää yönsä betonikopeissa ja tuijottaa päivät vastapäistä synkänharmaata seinää. Se olisi surullista, ellei olisi niin hämmentävän outoa.

Että tykkäävät kuunnella rapiksi kutsuttua renkutusta, joka on ehkä musiikillisesti syvin kuoppa, johon ihminen ikinä on tippunut. Ja räplätä kännykkäänsä ruokapöydässä, johon on katettu niinkin herkullisia (heh) antimia kuin härkistä ja kaurajuomaa.

Aamulla lähtevät inhoamaan toisiaan metroihin ja muihin joukkoliikennevempeleisiin. Vain, että ehtisivät tungeksimaan kauppakeskuksiin - joissa kaikki inhoavat toisiaan vielä enemmän kuin metrossa. Kukaan ei koko päivänä katso ketään silmiin, koska sellainen saattaisi houkutella vastaantulijan ryöväämään käsilaukun tai kännykän.

Yrittävät olla katu-uskottavia. Mikä naurettava sana.

Tarkoittaa tyyppiä, joka on eksynyt itsestään niin kauas, että oikeasti kuvittelee roolihahmonsa olevan vakuuttava. Hieman kuin kesäteatteria, jossa jokainen näyttelee Tuntemattoman Hietasta yhtä huonosti kuin Aku Hirviniemi.

Yhteenkään aidosti omassa nahkassaan viihtyvään tyyppiin en ole vielä Kampin kauppakeskuksessa törmännyt, Rautavaaralla taas ei muita olekaan. Kun pusakan sisällä on Korhosen Eikka, se todella on Eino Korhonen, eikä jokin ulkona liikkumista varten rakennettu roolihahmo.

Siinä on helkutinmoinen ero. Rautavaaralaiset varmaan hoksaavat mistä puhun, myyrmäkeläiset eivät ikinä.

Jussi Juhani