Jos puolueet olisivat saman suurperheen jäseniä, voisi kuvitella tällaisen perhetilanteen. Tai ainakin minä voin:

Puolueperheen jäsenistä vain kaksi on niin aikuisen vastuullisia, että kykenevät vanhempien rooliin. Siis olemaan iskä ja äiskä.

Keppuli on huolehtiva äiti ja Kokkari ankara isä. Heillä riittää huolia. Eikä muu perhe ole niistä pienin. Muut lähinnä humpailevat omiaan ja astuvat vanhempiensa valmiiksi kattamaan pöytään osaamatta edes käyttäytyä.

Demari-täti asuu useimmiten perheen kanssa yhteistaloudessa, koska ei pärjää omillaan. Hän on Keppuli-äidin naimattomaksi jäänyt nuorempi sisar. Perhe pitää hänestä taloudellisesti huolta. On syytingillä. Demari-tädillä on jotain häikkää aivoissa. Paappa sanoo sitä kiltisti unelmahötöksi, mutta perheen iskä on tylympi: Sen ei tarvii olla iso vika, jos on päässä.

Toki vanhemmat arvostavat tädin hetkittäisiä tarmonpuuskia. Silloin täti huolehtii, että perheen lapset syövät masunsa täyteen ja mummalla ja paapalla on kuivat vaipat ruokaillessaan.

Tädillä on ärsyttäviä tapoja: Marssii ruokapöytään aina ensimmäisenä, istuu parhaalle paikalle ja arvostelee ruokaa, jota ei itse ole valmistanut. Lisäksi liehuu tuvassa aamutakkisillaan. Ei viitsi pukeutua. Vaikka liian pulskien pitäisi.

Perheen isovanhemmat, mumma ja paappa, maiskuttavat syödessään. Se risoo kaikkia. Paappa puhuu välillä peruna suussa ruotsia. Kukaan ei ymmärrä. Paappa on iskän isä. Suvun aatelishaaraa.  Hänellä on mukavan degeneroitunut kutsumanimi: Ärkoopee.  Kerrotaan, että är on kirosana ja koopee ei oikeasti tarkoita kusipäätä, vaikka mumman mielestä tarkoittaakin.

Syvästi kristillinen mumma taas on Keppuli-äiskän äiti. Signeeraa itsemaalatut munakuppinsa KD. Mumma laulaa virsiä kuulaan väräjävällä äänellä ja lukee Raamattua. Hänen raamatullinen mielihahmonsa on Ilmestyskirjan Peto.  Pedossa on munaa, sanoo mumma leikkisästi. Mumma on munafriikki.

Koska mumma ja paappa ovat jo vanhoja horiskoja ja poistunevat aivan lähiaikoina olemattomuuden kirkkauteen, heitä muka kunnioitetaan.  Saattohoitokin on suunniteltu järjestettäväksi perheen piirissä.

Mummalle on laitettu lähtöä varten kansallispuku valmiiksi kaapin päälle. Siitä sen saa nopeasti vainajan ylle heti viimeisen henkäyksen hiivuttua. Tai ehkä jo sen aikana. Paapalle on varattu riittävästi lähtösnapseja ja kuolinvaatteeksi ankkurinappipaita. Sen rinnuksilla on sinappia viime vapusta, mutta saa kelvata.

Rauha heidän muistolleen jo etukäteen, ajattelee Kokkari-iskä, eikä usko menehtyvänsä suruun.

Perhe siis kunnioittaa isovanhempia juuri niin kuin vanhoja höperöitä pitääkin.

Paitsi perheen lapset. He ovat niin huonotapaisia meuhkaajia, että vanhempia välillä kaduttaa, kun ei tullut käytettyä kunnon ehkäisyä. Keskeytetty yhdyntä ei onnistunut iskältä kuin kerran.

Pahin on perheen ainoa poika, Persu. Hän oli hankala jo pienenä, koliikkivauva. Mutta kasvettuaan muuttui lähes sietämättömäksi. Kurinpitotoimet eivät pure, vaikka vanhemmat ovat kokeilleet Ritalin-pakkolääkitystäkin. Eräs kyllästynyt psykiatri ehdotti jo pakkopaitaa, mutta siihen perhe ei ole vielä suostunut.

Persulla on lisäksi touretten syndrooma. Se saa hänet sanomaan mitä sattuu. Kirosanoja karkaa ihan väärissä paikoissa. Viime viikolla haukkui siskojen yhteisen poikakaverin homomanneneekeriksi, vaikka tämä on ihan tavallinen albiino ruotsalaislesbo.

Vanhempien toive on, että Persu viimeinkin löytäisi oman tiensä. Tien laadun suhteen vanhemmilla ei ole suuria odotuksia. Ryhtyköön vaikka palkkasoturiksi tai menköön Amsterdamiin myymään peppuaan, ajattelee iskä kyynisesti. Pääasia, että itsenäistyy, miehisty se ei koskaan.

Äiskä toivoo vain, että Persu lakkaisi kiusaamasta vanhempiaan,  isovanhempiaan, sisaruksiaan, naapureitaan ja kaikkia muita. Muuten se on ihan kelpo poika.

Mutta eivät kaksostyttäret Vassari ja Vihertiinakaan mitään helppoja ole. He ovat teini-ikäisiä. Ja pahasti näyttää, että ikuisesti.

Vanhempien motkotukset eivät auta. Tytöt riekkuvat päät neonvärisinä ostarilla ja vetävät mitä lie sieniä. Toki koulukuraattorien taholta on tullut rauhoittavia viestejä, että tytöt kärsivät vain sisäilmaongelmien aiheuttamasta ADHD-oireyhtymästä. Menee ohi, kunhan ilmasto muuttuu.

Keppuli-äidin on vaikea uskoa sitä eikä mumma edes yritä. Kyllä suvussa on tiedossa ihan selviä geenivirheitäkin. Tulivat varmaan sen huonon ehkäisymenetelmän johdosta, pohtii äiskä, kun osa geeneistä meni lakanoille.

Vassari-tytsy liikkuu nykyisin ihme piireissä. On hengaillut jopa busseja polttamaan erikoistuneissa huligaanijoukoissa. Mikä häpeä iskälle. Hän on osakkaana bussifirmassa.

Äiskä syyttää tyttöjen käytöksestä myös täti-Demaria.  Tytöt saivat kasvaa sen hutsun hoteissa aivan liikaa. Meni haaveiluksi. Eivät oppineet kuria, eivätkä periaatteita.  Tulivat syömään ihme vetimissään silloin kuin huvitti, eikä läskisoosi kelvannut. Sellaisesta ei hyvä seuraa. Eikä ole seurannut.

Tyttöjen viimeinen villitys on perheen mielestä pahin. He olivat ulkomailla au paireina kolmisen viikkoa. Oli virhe päästää heidät sinne. Ihastuivat siellä poikiin, joita iskä ja äiskä eivät toivoisi vävyikseen. Eikä sen puoleen mummakaan. Paappa taas sanoo, että aivan sama mitä sakkia tuovat taloon, sillä hänhän kuolee pian.

Äiskä pelkää jo etukäteen, että Persu vetelee ruokapöydässä siskojen poikafrendejä lättyyn. Eikä iskästäkään ole takeita. Siinä olisi viimeinenkin ruokarauha tipotiessään. Eikä sellainen meno olisi suotavaa muutenkaan. Hautajaisiin valmistuvassa talossa.

Jussi Juhani