Blogissaan Valkoinen roskaväki Jari Tervo kirjoitti: ”Tämän huonosti koulutetun, epäterveellisesti syövän, homoja ja muukalaisia vihaavan, kulttuuria inhoavan…kansanosan suurin pelko on tämä: mikä tahansa maahan saapuva ihmisryhmä ohittaa heidät hetkessä sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää heidät edelleen alimmaiseksi.”
Ruben Stiller pilkkasi samaa porukkaa Pressiklubissaan: ”Antero joi pullon viinaa ja puukotti Taunoa.” Ja koko ohjelma teki selväksi millaisista luusereista ja mielenterveyshoitojen tarpeessa olevasta paskasakista on kyse.
Viime aikoina jokainen älymystön edustaja on keksinyt kilpaa sanoja, joilla voisi tuota viheliäistä kansanosaa pahiten pilkata ja vähätellä.
Juuri niin. Kusipääluusereita ovat. Tervo ja Stiller ovat oikeassa. Liian oikeassa. Varsinkin tuossa Tervon lopputoteamuksessa totuus kiteytyy: Mikä tahansa ihmisryhmä ohittaa heidät sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää alimmaiseksi.
Itkin, kun luin tuon. Niin vitun totta se on. Olen kokenut sen.
Mikä tahansa ihmisryhmä kokee olevansa heidän yläpuolellaan – ja onkin. Eivätkä he saatana jätä sitä sanomatta ja näyttämättä, nuo sieluttomat, ylimieliset mulkut; jari tervot, ruben stillerit, krista kososet, umayya abu hannat, roman schaztsit ja heidän ihailijansa.
Kun alle parikymppisenä värjöttelin asunnottomana juoppona Helsingin rautatieasemalla ja pummasin ohikulkijoilta viisikymmenpennistä, tuo tehtiin minulle selväksi riittävän usein. Olin alinta kastia. Halveksittava juoppo, linnanhamppi, kouluttamaton ja pärjäämätön paska, joka pitäisi toimittaa mielisairaalaan pakkohoitoon. Vankila ei ollut kohdallani auttanut. Ei edes se, että olin seitsemäntoistavuotiaana Konnunsuon kellarin karhunkopissa vedellä ja leivällä. Minut vietiin sinne kun en jaksanut tehdä riittävästi töitä. Painoin säälittävät 50 kiloa. Minusta ei ollut miesten töihin.
Tutustuin tuohon Tervon, Stillerin ja kumppanien inhoamaan kansanosaan perin juurin. Olin osa heistä. Huom! Te rakkaat ylimieliset ihmisvihaajat (enkä tarkoita em. kansanosaa): meitä, paskasakkia, oli jo 60-luvulla. Aina on ollut ja aina tulee olemaan. Mitä ajattelitte Ruben ja Jari heille tehdä? Vittuilla ja halveksia kuoliaaksi?
Kun tulin Helsingistä pummilla junassa Kuopioon, yövyin talvipakkasilla rautatieaseman vessassa, rakennustyömailla ja kerrostalojen rappukäytävissä. Kerran kun istuin krapulasta ja nälästä voipuneena pankin ulkorappusilla eräs paskasakkia inhoava rouva potkaisi piikkikorollaan munuaisiini niin kovaa, että kiemurtelin tuskasta jalkakäytävällä ulisten kuin koira. Joka siis olinkin tuollaisten rouvien mielestä. Edelleen, vuosikymmenten jälkeen, löydän selästäni kohdan, johon piikkikorko upposi.
No, miksi elin tuollaista elämää? Höristäkää korvianne te pintasivistyksen pervertikoimat sieluttomat kulttuuripässit: SE OLI PARASTA MITÄ OSASIN. Niin yksinkertaista se on. Ja aivan samasta on kysymys tänäänkin. Mikään ei ole muuttunut. Osa ihmistä tippuu kyydistä jo lapsena. Heistä tulee tuota Tervon Ja Stillerin inhoamaa valkoista roskasakkia – ja niissä maissa, joissa ihonväri on tumma, tummaihoista roskasakkia. Ja he toimivat oman parhaan ymmärryksensä ja osaamisensa mukaisesti. He eivät sillä hetkellä pysty parempaan.
Toistan kysymykseni: mitä aiotte tälle roskasakille tehdä, paitsi sitä mihin koiratkin kykenevät, haukkumaan ja räksyttämään? Vai onko teillä missiona kotouttaa nämä kyydistä tippuneet suomalaiset omaan ihannemaahanne vittuilemalla ja halveksimalla?
En enää pummaa, en yövy rakennustyömailla ja yrittäköön joku, perkele vieköön, potkaista minua. Pärjään. En vihaa maahantulijoita, enkä heidän vastustajiaan tai puolustajiaan. En ketään yksittäistä ihmistä. Mutta välillä inhoan ihmistä lajina kaikkine tervoineen, skineineen, isisläisineen ja maireine leipäpappeineen. Yhteiskunnat koostuvat ihmisistä, edellä mainittujen kaltaisista, toistensa lomaan limittyneistä paskakikkareista. Jotkut kikkareet vain luulevat olevansa jotain muuta kuin kakkaa,
Kun aikoinaan selvisin oman pääni aiheuttamasta alennustilasta, en selvinnyt yhteiskunnan avulla, vaan siitä _huolimatta_. Selvisin rakkauden varassa. Kaltaiseni selkään ja munille potkitun paskasakin rakkauden varassa. Rakkaus on kuin vesisade. Se kastelee tasapuolisesti kaikki, joilla ei ole sateenvarjoa. Ylimielisyyden sateenvarjoa.
Jussi Juhani