Jos minä olisin Jumala, jota teidän vahingoksenne en ikävä kyllä ole, kasaisin pikaisesti maailmanhallituksen ja antaisin sille vallan pistää Telluksen asiat järjestykseen. Kerralla. Niin kuin Juha Sipilä pisti Suomen asiat (jota perisuomalaiseen tapaan emme herra paratkoon ikinä tunnusta).
Hyväksyisin hallitukseni jäseniksi enimmäkseen vain suomalaisia. He ovat rauhallisessa viisaudessaan siihen ylivoimaisesti sopivin etninen ryhmä.
Ehkä täydentäisin hallitustani muutamalla zululla, afroamerikkalaisella, juutalaisella, kiinalaisella, uusseelantilaisella ja japanilaisella. Ihan vain, etten vaikuttaisi rasistilta.
Myös yksi norjalainen pääsisi mukaan, jos lupaisi järjestää kokouksiin riittävästi kylmäsavustettua jäämeren lohta eikä mainitsi öljykentistään sanakaan.
Ainuttakaan ranskalaista, kreikkalaista tai italialaista käsienheiluttelijaa en porukkaan kelpuuttaisi. Maailman asiat eivät häsläämällä järjesty.
Puhumattakaan öyhöttävistä punaniskajenkeistä tai ruotsalaisista moraaliposeerausballeriinoista. Heitä en hyväksyisi hallitukseeni edes runsaiden lahjusten jälkeen. En, vaikka hapansilakalla uhattaisiin.
Saksalaiset ehkä voisivat toimia teknisinä neuvonantajina, insinöörifiksuja kun ovat - mutta vain, jos samalla huolehtisivat hallitukseni kuljetuskalustosta. Mustista Mersuista siis.
Joo, rauhoittukaa.
En palkkaisi ainuttakaan venäläistä maailmanhallitukseni taloudelliseksi neuvonantajaksi. En edes siivoojaksi.
Slaavilaiselle asiantuntemukselle saattaisi maailmassa olla käyttöä vasta sitten, jos kaikki kuitenkin päättyisi kaaokseen. Taitavat olla ainoa sakki, joka on pysynyt hengissä sellaisen keskellä jo pari tuhatta vuotta.
Englantilaisia en hallitusehdokkaina edes maininnut. Arroganssin sietämiselle on jumalillakin rajansa. Britithän haluavat ylimielisyydessään erota koko muusta maailmasta – jossa pyrkimyksessään joku muu jumala kuin minä, heitä auttakoon.
Kasaamaani maailmanhallitusta johtaisi pääministerinä jäyhä ja vähäpuheinen pohjanmaalainen - savolaisen neuvonantajan tuella tietenkin. Sellainen kombo on tuloksenteon kannalta paras: Suora toiminta höystettynä sopivalla kieroudella.
Stressaantuneita helsinkiläisiä arvostaisin hallituskokoonpanoa suunnitellessani suurin piirtein yhtä paljon kuin italialaisia. Ainakin neuvotteluvaiheessa. Vasta, jos tunnustavat nöyrästi olevansa geneettisesti yhtä rauhallisen jukureita kuin me muutkin, voisin harkita.
Mistä tällainen tuli mieleen? Maailmanhallituksen kokoonpano?
No, koska pian on Suomen itsenäisyyspäivä ja itse olen Playa del Inglesissä. Aurinko avaa aistit ja suomalaisuus velvoittaa ratkaisemaan maailman ongelmat.
Sitä paitsi arvostan hillityn harkitsevaa metsäläiskulttuuriamme oikeasti niin paljon, että uskon sen koituvan lopulta maailman pelastukseksi – jos sille vain annetaan tilaisuus. Jos siis olisin Jumala, minä antaisin.
Sivumennen sanoen olen täällä rahvaanomaiseksi turistilääväksi kutsutussa Inglesissä vain siksi, että täällä on aina lämmin eikä näy ainuttakaan kuuluisaa muinaiskivirauniota - eikä sen puoleen yhtään maailmankuulua museotakaan tai muuta pakko-nähdä-ollakseen-sivistynyt-kulttuuripytinkiä.
Olen tähän ikään mennessä nähnyt ihmisten rakentamia ihmehökötyksiä jo aivan riittävästi. Yksikään ei ole vetänyt vertoja Itä-Karttulan tai Rautavaaran mystisten metsien ihmeille. Joten olen pettynyt ihmisen kykyyn luoda mitään todella ainutalaatuista. Sellaista kykyä meillä ei ole. Luonnolla on. Ja suomalaisella luonnolla eritoten.
Se sama luonto on kasvattanut kulttuurin, joka poikkeaa edukseen vouhottavista ja yli-ilakoivista kulttuureista kuin muurahainen heinäsirkasta. Ja niin kuin sadusta muistatte: lopulta murkulla on tuhti pesä, sirkalla vain vilu ja nälkä.
Se, suomalainen kulttuuri, saa kaiken toimimaan. Tosin ei paukkuen ja rymisten, vaan hiljaisesti kitisten kuin saunan kiukaan luukku (mikä suloinen ääni ennen häkälöylyn heittämistä).
Pieni arkipäivän esimerkki:
Yritin taskuparkkeerata vuokra-autoani Inglesin pääkadulla todella ahtaaseen väliin. Paikalle ilmestyi avulias espanjalainen. Osoitteli kaikkiin ilmansuuntiin, viuhtoi käsillään, selitti hirveästi ja eikö lie rukoillutkin. En saanut mitään tolkkua hänen ohjeistaan, joten pieleen meni ja autoon tuli pikku naarmu. Sanoin hampaiden välistä suomeksi: Suksisit siitä vaikka vittuun, jos ei ole muuta tekemistä.
Ei ymmärtänyt.
Olin jo luovuttamassa, kun katua pitkin paikalle saapasteli suomalaismies nenänvarsi sopivasti punakkana.
Ensin hän näytti rauhallisesti käsillään kuinka pitkä matka takana olevaan autoon vielä oli. Koukisteli sitten kutsuvasti ryhmyisiä sormiaan siten kehottaen peruuttamaan vielä vähän.
Piti huolen, että näen hänet koko ajan peilistä. Nosti kätensä jämäkästi stop-merkiksi, kun olin pakittanut riittävästi. Opasti vielä sormea pyörittämällä kääntämään rattia hiukan vasemmalle ja ottamaan pikkuisen eteen.
Se oli siinä!
En ehtinyt kiittää, koska mies jatkoi matkaansa. Mitäpä tuosta. Ei suomalainen ole kiitosta vailla. Emme vaihtaneet koko aikana sanaakaan. Miksi pitäisi? Se oli vain pikku homma, joka täytyi hoitaa. Kaikki maailman asiat ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Pikku hommia.
Olen niin ylpeä suomalaisuudestani. Eritoten siitä metsäläisperinteestä, jossa asiat hoidetaan asioina, mutta saunaluukun kitinä voittaa hienoimmatkin sinfoniat.
Pidän suomalaista kansanluonnetta ja kulttuurisia ominaispirteitämme lähes ylivoimaisina tällä Telluksella. Helsinkiläisistä en enää ole aivan varma.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Jussi Juhani