Cha chaa Helena Ahti-Hallbergin kanssa. Katsokaa ilmettäni. Olen tanssitaivaaassa. Nyt voisin jo kuolla.
Olen tanssinopettaja. Oikein diplomin kanssa. Kuulostaa hienommalta kuin on. Todellisuudessa alan olla jo ikääntynyt ukko, jolla ei ole enää kovinkaan kummoista tulevaisuutta. Se on hieno juttu.
Vain ihmiset ilman tulevaisuutta ovat vapaita sanomaan mitä oikeasti ajattelevat. Minä kuulun niihin onnekkaisiin, joilla on sanomisen vapaus. Se on kymmenen kertaa enemmän kuin pönäkkä ja ylistetty sananvapaus.
Ihmiset kahlitsevat sanomisen vapautensa ja käyttävät vain surkeaa sananvapauttaan – eivätkä koskaan sano mitään todellista. Mitä mielistelijä, jolla on muka paljon menetettävää, voisi sanoa?
He rajoittavat sanomisiaan, koska pelkäävät munaavansa tulevaisuutensa, maineensa ja sen helvetin tärkeän asemansa. Minulla ei ole noista mitään. Ehkä seuraavassa elämässä on, mutta ei enää tässä. Olen vain epämääräinen yrittäjä tai jotain – ja ehkä se tanssinopettaja. Siksi vapaa.
Mutta tanssi minulla on, ja siitä minun piti puhua eikä ihmisten sananvankilasta, jossa he vapaaehtoisesti asustavat.
Tulin kilpatanssin pariin lähes kadulta. Juuri ryyppäämisen lopettaneena puolideekuna. Minut hyväksyttiin mukaan ilman ainuttakaan kielteistä kommenttia. Ketään ei kiinnostanut miten olin elänyt, heitä kiinnosti vain rakastinko tanssia ja halusinko edistyä siinä. Kun vastasin käytökselläni kaksi kertaa kyllä, olin tanssijoiden ihmeellisen taikapiirin täysivaltainen jäsen. En kokenut taustani vuoksi koskaan minkäänlaista syrjintää tai edes lievää ylenkatsetta. Se oli ihmeellistä. Kaikkialla muualla olin siihen törmännyt.
Tunnen kolmenlaisia ihmisiä: täysmulkkuja, puolikkaita – ja tanssijoita. Muita ei taida olla. Tanssijat rakastavat lajiaan intohimoisesti. He ovat ns. liekeissä siihen. Eivät ehdi mulkeroida. Jos kaksi tanssinharrastajaa kohtaa, he eivät puhu muusta kuin tanssista. Siviiliammatit, rahatilanne ja lämpöpatteria öisin naputteleva naapuri menettävät silloin merkityksensä. Vain täydellisen liikkeen metsästämisellä on merkitystä. Kukaan ei ole sitä koskaan saavuttanut, mutta sillä ei ole väliä.
Aivan. Tanssin parissa on paljon homoja. (No en ole, mikäli sillä on merkitystä). He osaltaan avasivat katuhampin silmäni huomaamaan, ettei ihmistä määrittele toisarvoiset seikat, vaan järki, empatia ja sielun suuruus. Vain ne – tai niiden puute – luokittelevat ihmiset kategorioihin. Siis täysiin, puolikkaisiin ja tanssijoihin.
Siksi hermostuin, kun Kasmir pullautettiin tekopyhästi ulos Tanssii tähtien kanssa ohjelmasta. Tiesin, etteivät tanssijat sitä tehneet, vaan ne, jotka kuuluvat joko puolikkaisiin tai täysiin. Sen tekivät he, jotka käyttävät sananvapauttaan väärin pahimmalla mahdollisella tavalla: Kytkevät sen niin sanottuun yleiseen mielipiteeseen, joka on enimmäkseen keltaisen median lietsomaa lynkkauskiimaa.
Anteeksi. Melkein eksyin aiheestani. Tanssista.
No mikä siinä on niin hienoa? Kaikki. Musiikki, oman kehon tuntemukset liikettä muodostettaessa, hikiset treenit, epäonnistumisen ja onnistumisen mystiikka, parin läheisyys, yhteinen liike, omien rajojen ylittyminen… Tanssikaa edes viikko, niin tiedätte. Älkääkä puhuko minulle meditaatiosta, ennen kuin olette kokeilleet tanssimista.
Olen siirtynyt kilpatanssista jo ajat sitten seuratanssin pariin. Järjestän kisojakin siinä. Äskettäin sellaiset oli Vantaalla. Pääsimme kisaamaan vasta, kun siivoojat tyhjensivät parketin edellisen yön bileiden jäljiltä: Oksennuksia, lasinsiruja ja outo kasa, joka paljastui sahajauhoiksi. Kai sillä oli yritetty imeyttää lattialle kaadettuja viinoja tai jotain. Sellainen on normaali suomalainen ravintolailta. Se ei ole tanssi-ilta.
Ette ehkä tienneet, mutta tansseissa ei enää dokata.
Skabassa oli yhteistyökumppaneina ja kisaajina julkkiksiakin. Helena Ahti-Hallberg muun muassa ja kiinteistökuningatar Kaisa Liski.
Tiesittekö muuten, että Kaisa Liskin salainen pahe on tanssi? Tai siis hyve. Ja että hän on jopa erinomaista parempi tanssija? Mikä meno, mikä intohimo, mikä yltiörohkea heittäytyminen! Kaisa on parketilla peto. Hymyilevä kissapeto. Hän voitti taas – en muista monenneko kerran – ProAm -kisan buggin. No mikä se bugg on? Helkkarin vaativa, mutta vauhdikas tanssi, joka rantautui Ruotsista Suomeen. Sopii Kaisalle. Helenalle sopisi kaikki, niin hyvä hän on, mutta pysytellee kilpatanssin parissa.
Katsokaa kuvasta ilmettäni, kun pääsin tanssimaan Helenan kanssa. Se oli niin taivaallista, että nyt voisin jo kuolla.
Jussi Juhani