Inhottaa olla inhottava, mutta tänään en voi luonteelleni mitään… enkä totuudelle, joka liian usein ON inhottava…
Luin Savon Sanomista ilahduttavan uutisen, että Suomeen on syntynyt ennennäkemätöntä halua auttaa heikompiosaisia. Tarkemmin sanottuna turvapaikanhakijoita. SPR:n suunnittelija Tuija Hännisen mukaan pelkästään Savo-Karjalan piirissä on parin viikon sisään ilmoittautunut vapaaehtoistyöhön jo peräti 300 henkilöä ja lisää on tulossa.
TV-Kakkosen Pakolaisillassa SPR:n Johanna Matikainen iloitsi vielä suuremmista määristä; vapaaehtoisia on ilmoittautunut huikeat 7000 henkilöä! Auttamishalu on liikuttavan suurta. Maa pursuaa lähimmäisenrakkautta. Kaikki on siis siltä osin hyvin, MUTTA…
Jututin päivällä erästä omaishoitajaa, jonka kehitysvammainen lapsi vaatii ympärivuorokautista hoivaa seitsemänä päivänä viikossa koko loppuelämänsä ajan. Jotta omaishoitajat saisivat edes hieman hengähtää, tarvittaisiin kipeästi auttavia käsiä lisää, esimerkiksi vapaaehtoisia. Vanhusten kohdalla on sama asia; ulkoiluttajia, juttuseuraa, pienten askarten tekijöitä, ostoksilla kävijöitä ja ylipäätään avuliaita lähimmäisiä toivottaisiin.
Omaishoitaja kuuluu erääseen kuopiolaiseen yhdistykseen, joka on yrittänyt järjestää vapaaehtoisapua sekä kehitysvammaisille että vanhuksille. Nyt kun alussa kuvatun suuruinen rakkauden aalto on pyyhkäissyt yli maan, niin vapaaehtoisia lienee ilmoittautunut riesaksi asti? Onhan sentään kyseessä oman maan heikoimmat ja hauraimmat avuntarvitsijat.
Joo. Kyynisimmät arvasivat oikein. Ei ilmoittautunut ainuttakaan.
Oma äitini makaa dementikkona pohjoiskarjalalaisessa hoitokodissa. Koko talo on täynnä pyörätuoleihin ja vuoteisiin sidottuja vanhuksia. Heitä, jotka rakensivat tämän maan. Montako vapaaehtoista luulette ilmaantuneen sinne heitä ulkoiluttamaan, viihdyttämään ja huolehtimaan pikkuasioista – tai edes lukemaan satuja ja tarinoita? Oikein arvasitte jälleen. Eipä ole näkynyt edes sitä kuuluisaa ristinsielua.
Mutta on se silti kivaa, että suomalaisilta löytyy niin valtavasti rakkautta, että jo peräti 7000 on ilmoittautunut, ja vyöry jatkuu…
Tiedättekö mihin paikkaan NOIN valikoiva rakkaus oikeastaan pitäisi tunkea?
Tällä kertaa arvasitte väärin. En tarkoita sitä pimeää loukkoa, jonne rasismin vastustajat banderollissaan kehottivat sullomaan koko isänmaan. (Ilta-Sanomat 3.10.2015). Tarkoitan yläpäätä.
Ehkä se orastava rakkaudentynkä kannattaa tuupata hetkeksi takaisin sinne, mistä se nousikin: aivojen keveiden tavaroiden osastolle. Valuu sitten kokemuksen ja kärsimyksen kautta syvemmälle kudokseen jalostumaan, eli savolaisittain tekeytymään. Jospa siitä joskus kehkeytyy ihan aitoa rakkauttakin. Sillä niin kauan kun lähimmäisenrakkaus valikoi kohteitaan noin ronkelisti, antaisin sille ihan toisen nimen: tekopyhyys.
Jussi Juhani
Rasismin vastustajien kantama banderolli. Ilta-Sanomat 3.10.2015 . Kuva: Heikki Saukkomaa