Vapaus on ylevä sana. Se saa aikaan ihokarvaerektion. ”Vapaus tai kuolema!” on ehkä komein taisteluhuuto ikinä. Sitä on hihkuttu melkein kaikilla kielillä, vuorollaan jokaisessa maanosassa. Ja sen valheellista paatoksellisuutta kiljutaan taatusti myös tulevaisuudessa. Mitä vapauskailottamisen seurauksena on enimmäkseen saatu aikaiseksi? Entistä pahempi vapauden riisto – ja lisäksi syvä henkinen taantumus.
Neuvostoliitto oli tästä hyvä esimerkki, Kuuba toinen. Kun Fidel Castro nousi valtaan v. 1959, kansa hurrasi: Kuuba on vihdoinkin vapaa! Kun Castro äskettäin kuoli, kuubalaiset hurrasivat: Kuuba on vihdoinkin vapaa! Kyynikkona tekisi mieli sanoa: päättäkää nyt perhana viimeinkin, mikä se teidän ”vapautenne” oikein on.
Neuvostoliitto ja Kuuba olivat molemmat sosialistisen vapauden esimerkkimaita. Onneloita, jotka putkahtivat esiin vapaustaistelijoiden ansiosta, kun he syrjäyttivät riistäjät, eli vapauden vieneet kapitalistit. Kävikö oikeasti niin? Toteutuiko onnela? Jos joku jossakin edes inahtaa, että toteutui, niin ohjatkaa hänet hoitoon. Hänen maailmankuvansa on perverssi.
Neuvostoliiton vielä ollessa voimissaan kävin siellä useita kertoja. Ihmettelin joka kerran samaa: Missä on se suomalaisen vasemmiston ihannoima satumaa, jossa ei ole susia lampaiden joukossa, vaan ihmiset elävät ritirinnan onnellisina ja punaposkisen puuhakkaina. Niin täydellistä apatiaa ja moraalin luhistumista en nimittäin ole kohdannut missään toisessa maassa, vaikka olen vieraillut köyhissäkin. Ainoat, joilla oli edes hieman energiaa, toimintatarmoa ja elämän iloa, olivat huorat, varkaat ja jobbarit.
Kun Leningradin koululaisille tehtiin kysely, mikä on heidän toiveammattinsa, niin ilotyttö ja rahanvaihtaja (jobbari) olivat ammattien ylivoimaiset ykköset. Jo lapset tajusivat, että vain noissa ammateissa olisi totalitaarisessa järjestelmässä edes jotakin toivoa. Kirkoista – noista massamoraalin kehdoista – oli tehty hevostalleja ja työmaaruokaloita, eikä mitään annettu tilalle.
Kommunismista, eli tuloerottomasta, kapitalismivapaasta, ylevästä yhteisomistamisen aatteesta ei ollutkaan moraaliksi eikä miksikään muuksikaan – paitsi ihmismielen syöväksi. Rajantakainen järkyttävä ihmiskoe paljasti, ettei sosialismilla ja humanismilla ole mitään tekemistä keskenään, ja ihan vähiten sosialismilla on tekemistä ihmisen vapauden kanssa.
Vapautta vaatiessaan ihmiset eivät pysähdy lainkaan miettimään, mitä se heille oikeasti tarkoittaa. Sosialistille se tarkoittaa pyrkimystä vapautua omasta kateudestaan, vaikka hän ei sitä tajua. Kun joku AINA menestyy paremmin, se aiheuttaa huonommin pärjäävissä hillitöntä kateutta, ja sosialismi saa sitä voimansa. Kateus nakertaa rotan lailla ihmismieltä ja niinpä paskamaisesta olotilasta on päästävä eroon.
Ensin syntyy kateudesta kumpuava syvä paheksunta ”riistäjiä” kohtaan, sitten viha, ja lopulta vallankumous. Siinä sivussa syntynyt ruumiskasa perustellaan oikeudenmukaisuudella. Kukaan ei koskaan edes jälkikäteen tule myöntämään, että koko kaaokseen johtaneen hulabaloon todellinen käyttövoima oli kateus, kostonhalu ja himo päästä ITSE valtaan, eli riistäjäksi.
Himokapitalisille vapaus taas merkitsee mahdollisuutta päästää hillitön ahneutensa valloilleen. Ahneus on yhtä yleistä kuin kateuskin ja sekin nakertaa rotan lailla. Läpeensä kapitalistisessa yhteiskunnassa vahvimmat ahnehtivat heikoimmilta kaiken mitä nämä tarvitsisivat luodakseen itsellensä säällisen elämän. Pahimmissa yhteiskunnissa köyhät joutuvat antamaan jopa lapsensa varakkaampien omaisuudeksi.
Kateus ja ahneus ovat mielentiloja, jotka eivät koskaan saa tyydytystään, jos niitä ei itsessään tunnista. Sitä luulee taistelevansa oikeuden ja vapauden puolesta, vaikka tosiasiassa ajaa vain kollektiivisen kateuden tai ahneuden asiaa.
On kahdenlaista vapautta: fyysistä ja henkistä. Fyysinen vapaus ei ole se tärkein, vaikka sekin pitää toki ihmisille taata. Henkinen vapaus on se juttu. Ja ihan ensin se tarkoittaa vapautta kateudesta, ahneudesta ja vainoharhoista. Se on alkeistaso. Seuraavaksi se tarkoittaa vapautta hölynpölystä. Siihen kategoriaan lukeutuvat KAIKKI uskonnot ja ismit. Toki vapaus tarkoittaa myös riippumattomuutta ja rohkeutta. Uskallusta kulkea oma tiensä, vaikka se veisi pöpelikköön. Rohkeutta ajatella itse. Rohkeutta tarvittaessa haistattaa kaikille ja kaikelle. Rohkeutta mennä metsään ja hirttää itsensä, jos sellainen tuntuu parhaalta ratkaisulta. Ihan vähiten se tarkoittaa matelemista ihmisten, aatteiden tai jumalien edessä.
Suuresti kunnioittamani Yrjö Kallinen odotti vankisellissään kuolemantuomiotaan (toki se myöhemmin kumottiin). Hän katsoi sellin ovella seisovaa sadistista vartijaansa. Kallinen ajatteli, että tässä on kaksi henkilöä, joista toinen on vanki ja toinen vapaa. Se vartija oli vanki ja hän itse oli vapaa.
Jussi Juhani