Blogisti Jussi Kuosmanen tiivistää hyvin nykyajan älyttömyyksiä otsikolla Ensitreffit hourulassa. Päätin yhtyä duoon laulamaan saman virren toista säkeistöä. On epämuodikasta ja joskus kiusallistakin huokailla, miten ennen oli paremmin. Minun vanhempani eivät koskaan tehneet niin isovanhemmistani puhumattakaan. Vanhempani olivat kärsineet sota-ajan kauhut ja sen jälkeisen puutteen, mutta toisaalta nähneet nopean kehityksen…

Joitakin vuosia sitten olin lähdössä lapseni kanssa jonnekin ja aikataulu painoi. Oli kova talvi kuten nyt ja piti saada lapsi haalariin. Aina kun se onnistui, lapsi riisui sadasosasekunnissa vaatteen yltään ja juoksi ympyrää huutaen täyteen ääneen naama punaisena: – Onko pakko? Lopulta mittani täyttyi, vedin ulko-oven auki ja vastasin, että…

[easy-social-share ukey=”1549875790″] Sisällissodasta on kulunut sata vuotta. Kulttuuripuoli on kuin yhdestä päätöksestä valinnut teemoikseen punakaartien naiset. Myös lasten osallistumisesta taisteluihin on ollut paljon mainintoja. Silmiinpistävää on, että punakaartin naisista kertovat näytelmät, musikaalit, kirjoitukset, muistelot ja muut ovat toisaalta sankarimyytin, ihailun, uhon ja hurmahengen sävyttämää ja toisaalta sitten uhritarinaa viitaten tietysti…